Voittaaksesi sinun täytyy pysyä pelikentällä

Osakemarkkinoiden nousumarkkina kääntyy varmasti laskumarkkinaksi, kukaan ei vain tiedä, milloin tämä tapahtuu. Miksi puhun pitkäjänteisen omistamisen puolesta, vaikka kurssilaskun riski on ilmeinen?

Vastaus kysymykseen on helppo ja lyhyt: pitkäjänteisestä omistamisesta ei ole viisasta luopua, sillä parempaa (pitkän aikavälin) strategiaa ei ole olemassa. Ei ole olemassa sellaista temppua, jolla voisin parantaa oman salkkuni pitkän aikavälin tuotto-odotusta.

Lyhyellä aikavälillä markkinoilla voi tapahtua mitä tahansa, kuten viime vuosien voimakas kurssinousu osoittaa (mikä siis tuli useille asiantuntijoille pyytämättä ja yllätyksenä). Jos seuraava liike on voimakas kurssilasku, niin minuakin harmittaa, että salkun arvo laskee muun markkinan mukana. Tämä ei kuitenkaan ole katastrofi, sillä oma pelisuunnitelmani on rakennettu siten, että minua ei kukaan pakota eikä minun itse tarvitse luopua pelistä missään olosuhteissa.

Minulla ei ole velkaa ja osakkeiden lisäksi minulla on muita sijoituksia, joista saan kassavirtaa myös vaikeassa pörssitilanteessa. Tämän etuna on se, että voimakas kurssilasku ei koskaan voi pakottaa myynteihin, ja Buffettin (sekä Mungerin) oppien mukaisesti näen halvat hinnat mahdollisuutena tehdä uusia sijoituksia.

Ongelmana on se, että tällainen sijoitustapa (se pelisuunnitelma) vaatii harjoittajaltaan osaamista ja lujaa luonnetta. Toisaalta, eikö näin täydykkin olla? Helppo, intuitiivinen ja jännittävä sijoittaminen on yleistä, mutta ei tuota hyvää lopputulosta. Haastava, vaikea ja osaamista vaativa sijoittaminen on harvinaista, mutta tuo paremman lopputuloksen (tai ainakin tekee sen mahdolliseksi).

Sijoittamisessa (kuten pelissäkään) ei ole vain yhtä oikeaa tapaa, mutta on tärkeää katsoa tapahtumia laajemmasta näkökulmasta. Mitkä ovat minun vahvuuksia, ja kuinka voin hyödyntää niitä? Mikä on minulle sopiva pelisuunnitelma? Pystynkö noudattamaan suunnitelmaani kaikissa olosuhteissa?

 

Näistä syistä on vaikeaa antaa yleisiä ohjeita esimerkiksi siitä, kannattaako nyt myydä osakkeita. Vastaus riippuu siitä, millaisella pelisuunnitelmalla olet liikkeellä.

Minun suunnitelmani päämuodot muovautuivat noin 15 vuotta sitten, kun törmäsin sattumalta Warren Buffettin kirjoituksiin. Sitä aikaisemmin yritin ajoittaa markkinakäännettä vuonna 1999 (myyden salkun tyhjäksi vuoden 1999 kesällä) ja odottelin parempia ostopaikkoja teknokuplan jälkeisessä laskumarkkinassa. Buffettin viesti oli johdonmukainen ja helposti ymmärrettävä. Tässä esimerkki vuoden 1986 kirjeestä osakkeenomistajille:

 

 Common stocks, of course, are the most fun.  When conditions 
are right that is, when companies with good economics and good 
management sell well below intrinsic business value - stocks 
sometimes provide grand-slam home runs.  But we currently find no 
equities that come close to meeting our tests.  This statement in 
no way translates into a stock market prediction: we have no idea 
- and never have had - whether the market is going to go up, 
down, or sideways in the near- or intermediate term future.

     What we do know, however, is that occasional outbreaks of 
those two super-contagious diseases, fear and greed, will forever 
occur in the investment community.  The timing of these epidemics 
will be unpredictable.  And the market aberrations produced by 
them will be equally unpredictable, both as to duration and 
degree.  Therefore, we never try to anticipate the arrival or 
departure of either disease.  Our goal is more modest: we simply 
attempt to be fearful when others are greedy and to be greedy 
only when others are fearful.

     As this is written, little fear is visible in Wall Street.  
Instead, euphoria prevails - and why not?  What could be more 
exhilarating than to participate in a bull market in which the 
rewards to owners of businesses become gloriously uncoupled from 
the plodding performances of the businesses themselves.  
Unfortunately, however, stocks can’t outperform businesses 
indefinitely. 

     Indeed, because of the heavy transaction and investment 
management costs they bear, stockholders as a whole and over the 
long term must inevitably underperform the companies they own.  
If American business, in aggregate, earns about 12% on equity 
annually, investors must end up earning significantly less.  Bull 
markets can obscure mathematical laws, but they cannot repeal 
them.

We should note that we expect to keep permanently our three 
primary holdings, Capital Cities/ABC, Inc., GEICO Corporation, 
and The Washington Post.  Even if these securities were to appear 
significantly overpriced, we would not anticipate selling them, 
just as we would not sell See’s or Buffalo Evening News if 
someone were to offer us a price far above what we believe those 
businesses are worth.

     This attitude may seem old-fashioned in a corporate world in 
which activity has become the order of the day.  The modern 
manager refers to his "portfolio" of businesses - meaning that 
all of them are candidates for "restructuring" whenever such a 
move is dictated by Wall Street preferences, operating conditions 
or a new corporate "concept." (Restructuring is defined narrowly, 
however: it extends only to dumping offending businesses, not to 
dumping the officers and directors who bought the businesses in 
the first place.  "Hate the sin but love the sinner" is a 
theology as popular with the Fortune 500 as it is with the 
Salvation Army.)

     Investment managers are even more hyperkinetic: their 
behavior during trading hours makes whirling dervishes appear 
sedated by comparison.  Indeed, the term "institutional investor" 
is becoming one of those self-contradictions called an oxymoron, 
comparable to "jumbo shrimp," "lady mudwrestler" and "inexpensive 
lawyer."

     Despite the enthusiasm for activity that has swept business 
and financial America, we will stick with our ‘til-death-do-us-
part policy. It’s the only one with which Charlie and I are 
comfortable, it produces decent results, and it lets our managers 
and those of our investees run their businesses free of 
distractions.

Vuoden 1986 lopussa Berkshiren Geico-osakkeiden markkina-arvo oli 674 miljoonaa dollaria. Tällä hetkellä Geico on kokonaan Berkshiren omistuksessa, mutta tuon osakemäärän arvo on nyt yli 10 miljardia dollaria (hankintahinta 45,7 miljoonaa dollaria).

On varmaan hyvä idea olla myymättä sellaista osaketta, jonka hinta jatkossa ”räjähtää”, mutta kuinka tällaisen osakkeen tunnistaa etukäteen? Tästä problematiikasta kirjoitan myöhemmin, mutta sen verran annan konkreatiaa toteamalla, että ei ole mikään pakko osata tunnistaa erinomaisia sijoituskohteita. Hyvään tuottoon pääsee omistamalla pörssi-indeksiä pitkään, jos ei maksa liian korkeaa hintaa ostohetkellä. Tätä paremman tuoton saa antamalla rahat Buffettin hoitoon (ostamalla Berkshiren osakkeita). Parasta Berkshiren tapauksessa on se, että idea on niin epäsuosittu, että osake on todella harvoin kallis.

Jaa:

Color Skin

Nav Mode