Voit valita miellyttävän tai tuottavan, et molempia

Kun osakekurssit laskevat selvästi, suurin osa sijoittajista kokee osakkeiden ostamisen stressaavaksi ja epämiellyttäväksi. On paljon helpompaa ostaa osakkeita, kun osakekurssit ovat nousutrendissä ja asiantuntijoiden suositukset ovat oman ostopäätöksen tukena. 

Kun osakkeen hinta laskee 15 eurosta 10 euroon, niin sijoituspäätös on vaikeampi tehdä kuin silloin, kun hinta on juuri noussut 10 eurosta 15 euroon. Olettaen, että yhtiön tai toimialan tulevaisuuteen (tai nykytilaan) ei ole tullut ilmi uutta mullistavaa informaatiota, niin sijoittajien toimintaa ei voi kutsua rationaaliseksi.

Kun kurssikehitystä katsotaan hieman taaksepäin, niin edeltävän vuoden aikana oli useita kohtalaisen hyviä ostotilaisuuksia (8/2015, 9/2015, 2/2016, 6/2016), mutta viime kuukausina koettu voimakas kurssinousu on nostanut osakkeiden keskimääräisen hintatason korkeahkolle tasolle.

Oman arvioni mukaan voimakas kurssinousu on pois tulevista tuotoista, joilta ei voi paljoa odottaa. Tämä ei tarkoita sitä, että kurssit kääntyisivät huomenna lasku-uralle, mutta haluan korostaa riskin kunnioittamisen tärkeyttä. Olemme tilanteessa, jossa sijoittajien on helppoa ottaa riskiä (kurssit nousevat, muutkin ostavat, vähän hyviä vaihtoehtoja, osinkotuotto kiinnostaa, itsevarmat asiantuntijat suosittavat osakesijoittamisen posiitivisia puolia, …). Miksi pitäisi käteistä tilillä, jonka tuotto on vain 0,1 prosenttia?

On epämiellyttävää sanoa ei houkuttelevalle osakemarkkinatuotolle. Juuri sitä kuitenkin poikkeuksellisen hyvä sijoitusmenestys vaatii: stressinsietokykyä, itsenäistä ajattelua ja helppojen selitysten kyseenalaistamista.

En kuitenkaan ole varsinaisesti pessimistinen osakemarkkinoiden tulevaisuuden suhteen, sillä omista sijoitusvaroistani 75 prosenttia on yhä osakesijoituksissa ja 25 prosenttia käteisenä. En odota markkinoilta yhtään mitään; ne käyttäytyvät arvaamattomasti, mutta tällä hintatasolla asemoin itseni puolustusasentoon.

Puolustusasennossa kykkiminen ei ole hauskaa, eikä sillä (kykkimisellä) ole taas kuukausiin saanut lainkaan positiivista palautetta. Kykkiminen ei ole yhtä vaikeaa kuin romahduksesta ostaminen, mutta vaatii kuitenkin ihmiseltä paljon. Etenkin, kun samaan aikaan kaverit vieressä pitävät hauskaa.

P.S. Kirjoitan parhaillaan uutta kirjaa, joka käsittelee päätöksentekoa sijoittamisessa ja voittamista. Tämän vuoksi blogissani on ollut hiljaista, mutta myös markkinatilanteella on ollut oma vaikutuksena. Jos kurssit rytisevät, niin varmasti aktivoidun kirjoittamaan.

Experts who acknowledge the full extent of their ignorance may expect to be replaced by more confident competitors, who are better able to gain the trusts of clients. An unbiased appreciation of uncertainty is a cornerstone of rationality – but it is not what people and organizations want.

 

Daniel Kahneman
Professor of Psychology

Jaa:

Color Skin

Nav Mode